- Polamk
- fi
- Ajankohtaista
- Uutinen
Polamkissa valintakokeet elokuussa 2023 alkavaan poliisi (AMK) -koulutukseen
Psykologisia testejä, esseen kirjoittaminen, 1 500 metrin juoksu, voima- ja ketteryyskokeita – testaamme hakijoita valintakokeessa monilla eri tavoilla.
Suomenkielisen poliisi (AMK) -tutkinnon valintakokeen ensimmäinen vaihe järjestetään 23.–27.1.2023 Poliisiammattikorkeakoulussa Tampereella. Kokeeseen osallistuu noin 450 hakijaa loka–marraskuun hakujaksolta.
– Valintakokeen ensimmäiseen vaiheeseen kuuluu fyysinen testi, kirjallinen koe ja psykologisia testejä. Valintakoepäivä kestää yhteensä lähes kymmenen tuntia, kertoo opintoasiainpäällikkö, ylikomisario Jyrki Haapala.
Ensimmäisessä vaiheessa parhaiten menestyneet hakijat pääsevät kokeen toiseen vaiheeseen, joka on maaliskuussa 2023. Silloin hakijat osallistuvat yksilö- ja ryhmätehtävään, haastatteluun sekä soveltuvuusarviointia täydentäviin testeihin.
Eniten pisteitä soveltuvuuden arvioinnista
Eniten pisteitä valintakokeessa voi saada soveltuvuuden arvioinnista, jonka osuus loppupisteytyksessä on yhteensä 50 prosenttia. Kirjallisesta kokeesta on jaossa 30 prosenttia kokonaispisteistä, ja fyysisen testin osuus on 20 prosenttia.
Valintaprosessiin kuuluvat myös terveystarkastus, huumausainetestaus, Suojelupoliisin tekemä turvallisuusselvitys ja uimataidon todistaminen.
Koulutukseen valitut opiskelijat aloittavat poliisiopintonsa elokuussa 2023.
Verkossa tietoa hakijoille
Olemme koonneet valintakokeeseen liittyvät tiedot verkkosivuillamme osoitteeseen polamk.fi/valintakoe. Sivuilta löydät muun muassa valintakoekirjan, ohjeet ja arviointiperusteet, videot fyysisestä testistä sekä esimerkit kirjallisen kokeen tehtävästä.
Haku lokakuussa 2023 alkavaan suomenkieliseen poliisi (AMK) -koulutukseen on parhaillaan meneillään. Ehdit hakuun mukaan, kun täytät hakemuksen viimeistään 22.2.2023 kello 16.15 mennessä.
Lisätietoa opiskelijavalinnoista: [email protected]
Hakujaksot ja aikataulut -sivulle
Sinustako poliisi? Hae koulutukseen nyt!