Poliisin liikenneturvallisuustyö on riskienhallintaa ja lainkuuliaisuuden edistämistä

Julkaisuajankohta 18.5.2022 12.25
Uutinen

Poliisiammattikorkeakoulun uudessa julkaisussa pohditaan poliisin liikenneturvallisuustyötä, sen vaikuttavuutta ja sitä mittaavia indikaattoreita. 

Poliisin liikenneturvallisuustyön seurantaa ja arviointia on kritisoitu siitä, että ne ovat kohdistuneet liikaa suoritteisiin, kuten puhallutusten määrään, valvontaan käytettyyn aikaan ja määrättyihin liikennevirhemaksuihin. Kritiikin mukaan tämä ei kerro mitään varsinaisista hyödyistä, joita poliisin liikennevalvonnalla tavoitellaan. 

– Kritiikki on vain osin perusteltua. Liikenneturvallisuus on kokonaistulos, joka muodostuu koko liikenneturvallisuuskentän toiminnasta. Tuosta kokonaisvaikutuksesta on hankala erottaa vain poliisille kuuluvaa osaa, toteaa erikoistutkija Vesa Huotari Poliisiammattikorkeakoulusta.

– Tiedämme kuitenkin, että poliisi kohdistaa valvonnan tekijöihin, joiden tiedetään olevan suoraan yhteydessä liikenteen turvallisuuteen. Näitä riskitekijöitä ovat esimerkiksi ylinopeus tai liian suuri tilannenopeus, turvavyön käyttämättä jättäminen ja mobiililaitteiden käyttö ajaessa. Niiden valvontaan käytettyjen resurssien seuranta on perusteltua ja toimii hyvänä korvikkeena vaikuttavuuden suoralle arvioinnille. 

Poliisiammattikorkeakoulun raportissa poliisin liikenneturvallisuustyön vaikuttavuutta katsotaan siis riskienhallinnan näkökulmasta. Riskienhallinta tapahtuu puolestaan lainsäädännön kautta. Poliisin liikenneturvallisuustyö kohdistuukin siihen, että kyseistä lainsäädäntöä kunnioitetaan liikenteessä, liikkumiseen liittyvät riskit saadaan pidettyä yhteiskunnan hyväksymällä tasolla ja laki kattaa todelliset riskit ja riskitekijät. 

– Liikenneonnettomuudet ja niissä loukkaantuneiden ja kuolleiden määrän vähentäminen on edelleen liikenneturvallisuustyön kokonaisuutta määrittävä tavoite. Se on kuitenkin osin poliisin kontrollissa olevan vaikuttavuuden tuolla puolen. Poliisin liikenneturvallisuustyön vaikuttavuuden arvioinnin pitäisi tästä syytä kohdistua esimerkiksi lainkuuliaisuudessa tapahtuviin muutoksiin, liikenneturvallisuustyön arvostuksen ja tuen määrään kansalaisten parissa sekä liikennerikostutkinnan tehokkuuteen.

Uusi raportti on osa poliisin liikenneturvallisuutta koskevaa kehittämistyötä, jota on tehty Poliisihallituksen johdolla vuonna 2021.