Uusi valintakoekirja julkaistu

Julkaisuajankohta 9.1.2024 9.37
Uutinen

Polamkin uudistettu valintakoekirja ”Kun isolla kengällä astuu, jää iso jälki” on julkaistu. Uusi kirja on käytössä ensimmäisen kerran valintakokeessa huhtikuussa 2024.

Poliisi (AMK) -koulutuksen valintakokeeseen kuuluu kirjallinen koe, jossa hakijat kirjoittavat esseen. Taustamateriaalina esseessä on valintakoekirja, joka sisältää 18 artikkelia eli 18 erilaista näkökulmaa poliisin työhön.

– Kirja valottaa sitä, miltä poliisin työ näyttää poliisin silmin: artikkelikokoelma tarjoaa ajantasaisia ja realistisia näkemyksiä siitä, millaista työ todellisuudessa on. Suurin osa artikkelien kirjoittajista on poliiseja, mutta mukana on myös tutkija- ja opettajanäkemystä. Oman näkökulmansa kirjaan tuovat esimerkiksi rikoskomisario, valvonta- ja hälytyssektorin vanhempi konstaapeli, talousrikosyksikön tarkastaja, somepoliisi, vuorovaikutustutkija ja Poliisiammattikorkeakoulun yliopettaja, sanoo kirjan toinen toimittaja, Polamkin poliisiviestinnän lehtori Anu Hoffrén.

Valintakoekirjan päivitetyssä versiossa kolme artikkeleista on täysin uusia.

– Tuoreimpien artikkelien aiheina ovat kuolemansyyntutkinta, kyberilmiöt ja poliisin toimivalta. Muita teemoja kirjassa ovat muun muassa poliisin arvot, puhe poliisin työvälineenä sekä vankien mielenmaisemat. Kielitaidon tärkeydestä muistuttavat yksi englanninkielinen ja yksi ruotsinkielinen artikkeli, kertoo kirjan toinen toimittaja, Polamkin poliisiviestinnän lehtori Marko Vesterbacka.

Ensimmäinen ”Kun isolla kengällä astuu, jää iso jälki” -kirja julkaistiin vuonna 2014. Kirja on uudistettu sen jälkeen kahden vuoden välein, eli uusin teos on kirjan kuudes versio. Seuraava uudistettu versio ilmestyy poikkeuksellisesti vasta kesällä 2026. Sen jälkeen palataan taas kahden vuoden rytmiin eli sitä seuraava kirja julkaistaan kesällä 2028.

Saatavilla myös äänikirjana ja e-kirjana

Polamkin valintakoekirja on saatavilla maksutta Theseus-palvelussa PDF-versiona, e-kirjana ja MP3-tiedostona. Äänikirjana ja e-kirjana valintakoekirja on tarjolla useissa palveluissa. Painettua kirjaa myydään kirjaverkkokaupoissa, ja voit kysyä kirjaa myös omasta kirjastostasi.

Linkit Theseukseen sekä ääni- ja e-kirjapalveluihin löydät verkkosivuiltamme Valintakoekirja-sivulta. Samalla sivulla on linkit myös kirjan aiempiin versioihin.

Uudistettu valintakoekirja on käytössä ensimmäisen kerran suomenkielisen koulutuksen hakujaksolla, joka alkaa 15.1.2024. Tämän hakujakson valintakokeen ensimmäinen vaihe järjestetään huhtikuussa 2024. Tammikuun 2024 valintakokeessa (hakujakso loka–marraskuussa 2023) on siis vielä käytössä aiempi valintakoekirja.

Valintakoekirjan ruotsinkielinen versio ilmestyy keväällä 2024. Ruotsinkielisen koulutuksen valintakokeessa maaliskuussa 2024 on käytössä vielä kirjan aiempi versio.

Poliisiammattikorkeakoulu Poliisikoulutus Tampere