Navigointivalikko

Danielin tarina sisältö

"Kohti unelmien työtä nuorten parissa"

Poliisiopiskelija Daniel Kalejaiye:

Olen aina halunnut auttaa ihmisiä, joten poliisin ammatin ihmisläheisyys ja -lähtöisyys houkuttelivat. Ennen Polamkia työskentelin hetken media- ja viihdealalla, mutta totesin nopeasti, että haluan tehdä jotain perinteisempää ja konkreettisempaa. 

Teoriaopintojen määrä yllätti

Ehdottomasti paras asia poliisiopinnoissa ovat olleet ihmiset ja uudet ystävät, joita opiskelujen aikana olen tavannut ja saanut. Koulutuksen sisällöistä nautin erityisesti rikoslakiopinnoista, liikuntatunneista ja fyysisesti haastavista harjoituksista. Teoriaopintojen määrä yllätti: niitä oli ensimmäisten kuukausien aikana erittäin paljon. Opiskelun edetessä selkeni kuitenkin syy tukevalle teoriapohjalle – ethän voi kirjoittaakaan, jos et ensin osaa lukea. Poliisi tarvitsee valtavan määrän tietotaitoa tehdäkseen työnsä kunnolla.

Harjoituskeikat kullan arvoisia

Työharjoittelu oli monella tavalla erittäin tarpeellinen ja silmiä avaava kokemus. Opintoihin sisältyneet harjoituskeikat osoittautuivat kullan arvoisiksi. Harjoituksissa opitut tekniikat ja ensitietojenkeruu olivat tarpeellisia, mutta eniten hyötyä oli koulutuksessa opituista kommunikointitaidoista. ”Puhejudoa” tarvitsi työtehtävillä enemmän kuin mitään muuta opetettua tekniikkaa.  

Tuki ja turva oikealla hetkellä

Toivon pääseväni poliisiuralla toteuttamaan unelmaani työskennellä nuorten parissa, esimerkiksi lähipoliisina. Nuorisoon panostaminen on tärkeää turvallisen yhteiskunnan varmistamiseksi myös tulevaisuudessa. Pyrin siihen, että voin olla jollekulle oikealla hetkellä juuri se oikea tuki ja turva. 

Opiskelijatarinat Daniel kuva

Daniel Kaleyaiye työpöydän ääressä poliisin liivi päällään.

Danielin tarina sitaattinosto

Työharjoittelussa tarvitsin ”puhejudoa” enemmän kuin mitään muuta opetettua tekniikkaa.  

Opiskelijatarinat infolaatikko oikea palsta kaikilla sivuilla

Lue lisää opiskelijaelämästä

Myös Polamkin opiskelijabloggaajat kertovat kokemuksiaan opintojen ajalta.

Seuraa opiskelijablogeja

Instagram-tilillämme on poliisiopiskelijoiden otoksia kampukselta ja työharjoittelusta.

Katso kuvat Instagramissa

Tutustu Polamkin muihin somekanaviin