Polamkissa valintakokeet lokakuussa 2023 alkavaan poliisi (AMK) -koulutukseen

Julkaisuajankohta 17.4.2023 10.00
Uutinen

Psykologisia testejä, esseen kirjoittaminen, 1 500 metrin juoksu, voima- ja ketteryyskokeita – testaamme hakijoita valintakokeessa monilla eri tavoilla.

Suomenkielisen poliisi (AMK) -tutkinnon valintakokeen ensimmäinen vaihe järjestetään 17.–21.4.2023 Poliisiammattikorkeakoulussa Tampereella. Kokeeseen osallistuu noin 600 hakijaa tammi–helmikuun hakujaksolta.

– Valintakokeen ensimmäiseen vaiheeseen kuuluu fyysinen testi, kirjallinen koe ja psykologisia testejä. Valintakoepäivä kestää yhteensä lähes kymmenen tuntia, kertoo opintoasiainpäällikkö, ylikomisario Jyrki Haapala.

Valintakokeessa on nyt ensimmäistä kertaa käytössä fyysisen testin uudistettu pisteytys. Fyysiseen testiin kuuluu neljä osatestiä: kestävyyskoe, ketteryyskoe, ylätaljan-/leuanveto ja penkkipunnerrus. Kuten aiemminkin, jokaisesta osatestistä voi saada viisi pistettä, eli fyysisestä osiosta on jaossa yhteensä 20 pistettä.

– Uutta on se, että aiemmin hakijan valintakoe päättyi hylkäykseen, jos hän ei saanut vähintään yhtä pistettä fyysisen testin jokaisesta osakokeesta, mutta nyt yhden pisteen suorituksen ja hylätyn suorituksen välissä on nollan pisteen suoritus, joka ei suoraan karsi hakijaa. Nolla pistettä kahdessa fyysisen testin osakokeessa aiheuttaa hakijan hylkäämisen ja koko valintakokeen päättymisen, sanoo Jyrki Haapala.

Nollan pisteen suoritus on käytössä ketteryyskokeessa, ylätaljan-/leuanvedossa ja penkkipunnerruksessa. Kestävyyskokeessa eli 1 500 metrin juoksussa nollan pisteen vaihtoehtoa ei jatkossakaan ole, eli hakijan on saatava vähintään yksi piste juoksusta, jotta hänen valintakokeensa jatkuu.

Eniten pisteitä soveltuvuuden arvioinnista

Valintakokeen ensimmäisessä vaiheessa parhaiten menestyneet hakijat pääsevät kokeen toiseen vaiheeseen, joka on kesäkuussa 2023. Silloin hakijat osallistuvat yksilö- ja ryhmätehtävään, haastatteluun sekä soveltuvuusarviointia täydentäviin testeihin.

Eniten pisteitä valintakokeessa voi saada soveltuvuuden arvioinnista, jonka osuus loppupisteytyksessä on yhteensä 50 prosenttia. Kirjallisesta kokeesta on jaossa 30 prosenttia kokonaispisteistä, ja fyysisen testin osuus on 20 prosenttia.

Valintaprosessiin kuuluvat myös terveystarkastus, huumausainetestaus, Suojelupoliisin tekemä turvallisuusselvitys ja uimataidon todistaminen.

Koulutukseen valitut opiskelijat aloittavat poliisiopintonsa lokakuussa 2023.

Verkossa tietoa hakijoille

Olemme koonneet valintakokeeseen liittyvät tiedot verkkosivuillamme osoitteeseen polamk.fi/valintakoe. Sivuilta löydät muun muassa valintakoekirjan, ohjeet ja arviointiperusteet, videot fyysisestä testistä sekä esimerkit kirjallisen kokeen tehtävästä.

Seuraava hakuaika suomenkieliseen poliisi (AMK) -koulutukseen on 25.4.–5.6.2023. Hakujaksolta valitaan opiskelijat tammikuussa 2024 alkavaan poliisikoulutukseen.

Lisätietoa opiskelijavalinnoista: [email protected]

Poliisiammattikorkeakoulu Poliisikoulutus Tampere