Aloitin opinnot Poliisiammattikorkeakoulussa tammikuussa 2024. Matkani koulunpenkille ei ole inspiroiva tarina siitä, että tulin vain koittamaan onneani ja pääsin ykkösellä sisään. Hain lopulta viisi kertaa Polamkiin, ennen kuin pääsin sisälle.
Olen asunut kaikki 34 ikävuottani Tampereella ja vuosien aikana olen ollut töissä suhteellisen monessa tamperelaisessa ravintolassa. Yläasteen jälkeen en tiennyt mitä haluaisin tehdä ja ainoa muistikuvani on opinto-ohjaajan sanat siitä, että lukioon on turha yrittää. Enkä siis yrittänyt. Jostain keksin ravintola-alan ja sinne päädyin.
2005 aloitin opinnot silloisessa Pirkanmaan ammattiopistossa, Pirkossa, hotelli- ja ravintola-alan linjalla. Pääsin ensimmäiseen ravintolaan kesätöihin 15-vuotiaana, juuri ennen koulun alkua. Seuraavana vuonna työharjoitteluun ja siitä jatkoin työntekoa aina siihen asti, kun Polamkin ovet vihdoin avautuivat. Työelämään oli helppoa jumiutua, kun parin vuoden jälkeen työelämä alkoi tuntua helpolta ja säännölliseen palkkaankin tottui nopeasti. Ravintola-alan työt toivat myös ihanaa joustavuutta omaan arkeen ja loivat mahdollisuuden esimerkiksi matkustelulle. Noiden 18 työvuoden aikana ehdin käydä yli 40 maassa.
Kun koronaepidemia alkoi, olin Hongkongissa lomalla. Korona seurasi minua Aasian maasta toiseen ja lopulta Suomeen. Olin juuri eronnut pitkästä suhteesta, sekä menettänyt ne varmat ravintola-alan työt, joita piti olla aina tarjolla. En kuulunut liittoon, joten painelin Postille töihin. Elämän isot asiat menivät uusiksi ja huomasin miettiväni iltaisin, että hitto tässähän ollaan jo kolmissakymmenissä ja vieläkään en tee sitä, mitä oikeasti haluaisin.
Kuin salamanisku se vaan tuli jostain. Poliisi. Sehän musta tulee.
Olin siihen aikaan vielä todistajana yhdessä oikeustapauksessa ja jouduin olemaan, tai siis sain olla, poliisien kanssa tekemisissä sen tiimoilta muutamaankin kertaan. Oikeudenkäynti tuli, ja kun se oli osaltani ohi, tunsin saavuttaneeni jotain. Vaikka olin vain todistajana suhteellisen pienessä asiassa, tunsin, että olen tehnyt jotain merkittävää ja mahdollisesti vaikuttanut jonkun jutun lopputulokseen. Sitten palaset vaan loksahtivat paikalleen ja päätin, että poliisiksi on päästävä.
Aloin pian ottaa selvää siitä, mitä vaatimuksia kouluun pääsylle on. Hankin personal trainerin, koska penkkipunnerrus ei ollut tuttu liike, eikä juoksukaan ollut se mieleisin harrastus. Esseetä oli kirjoitettu joskus yläasteella 2000-luvun alussa, joten pyysin yhtä esseeguruksi tituleeraamaani ystävääni auttamaan rakenteen kanssa. Hänen vinkkiensä sekä määrätietoisen harjoittelun kautta alkoi kirjoittaminen sujua. Kirjoitin valintakirjan jokaisesta artikkelista lyhyen esseen ja samalla aiheetkin jäivät mieleen. Lopulta sain pääsykokeidenkin esseestä kahta pistettä vajaat täydet.
Hain kouluun siis kokonaista 5 kertaa ja kaikki kerrat peräkkäin. En jättänyt yhtäkään hakua välistä. Ensimmäiset kaksi hakua, jotka olivat vain 6 viikon päästä toisistaan, jäivät jo juoksuosuuteen. Olin kellottanut, että aikani riittää, mutta pääsykoepäivinä jäin muistaakseni ensin 7 sekunnista ja sitten 4 sekunnista vajaaksi. Seuraavat kaksi hakua jäivät vain ykkösvaiheen kokonaispisteistä kiinni ja silloinkin ensin kahdesta ja sitten yhdestä pisteestä. Olin niin lähellä, että luovuttaminen ei ollut vaihtoehto.
Jo toisen pääsykoekerran jälkeen jotkut kaverit kyselivät, että mitäs sitten, jos et pääse. Se tuntui vähän ikävältä, mutta minulla ei ollut mikään kiire, ja koko ajanhan kehityin. Samaa kysyttiin kakkosvaiheen haastattelussa, eikä minulla heillekään mitään vastausta ollut. Olin odottanut sitä kuuluisaa ahaa-elämystä niin monta vuotta, ja kun sen vihdoin keksin, ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin päästä kouluun.
Viimeisellä hakukerrallani elokuussa pääsin vihdoin kakkosvaiheeseen ja siitä suoraan kouluun. Ensimmäinen hakuni oli elokuussa 2022 ja viimeinen elokuussa 2023. Vaikka hain monta kertaa, ei siihen lopulta mennyt kuin vuosi. Joka kerta olin jossain osiossa parempi kuin edellisellä kerralla.
Kakkosvaiheen haastattelussa minulta kysyttiin, että miten meinaat pärjätä täällä koulussa, kun olet käynyt vain ammattikoulun ja siitäkin on aikaa. Odotinkin jotain tämän suuntaista kysymystä ja rehellisesti mietin sitä kyllä itsekin. Vastasin haastattelijoilleni jotain siihen suuntaan, että olenhan minä jo tännekin asti päässyt. Tein kieltämättä ison työn sen eteen, että vihdoin pääsin ja teen edelleen.
18 työvuoden jälkeen koulunpenkillä on vaikea jaksaa istua usean tunnin luentojen ajan ja vaikka aiheet ovatkin mielenkiintoisia, tuntuu kuuntelu välillä todella vaikealta. Olen silti äärimmäisen onnellinen siitä, että vihdoin keksin mikä musta tulee isona ja vielä onnellisempi siitä, että se näyttää toteutuvan.
Viivi
Haluatko kysyä lisää kokemuksistani poliisiksi hakeutumisesta tai poliisiopiskelusta? Voit lähettää sähköpostia: [email protected]
