Viharikosepäilyjen määrä kääntyi selkeään kasvuun

Julkaisuajankohta 13.10.2022 10.00
Uutinen

Poliisiammattikorkeakoulun vuosiraportin mukaan vuonna 2021 poliisin tietoon tuli viidennes enemmän viharikosepäilyjä kuin edellisenä vuonna.

Poliisin tietoon tullut viharikollisuus Suomessa 2021 -raportin mukaan viime vuonna kirjattiin kaikkiaan 1 026 rikosilmoitusta, jotka määriteltiin epäillyiksi viharikoksiksi. Rikosilmoitusten määrä nousi ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2017.

Poliisiammattikorkeakoulun tutkimuksessa epäiltyjä viharikoksia luokiteltiin eri motiivien kautta. Edellisvuosien tapaan suurin osa vuoden 2021 viharikosilmoituksista sisälsi etniseen tai kansalliseen taustaan kohdistuvia piirteitä. Poliisi kirjasi tällaisia ilmoituksia 706 kappaletta, mikä on hieman enemmän kuin edellisenä vuonna. Näissä tapauksissa yleisin rikoslaji oli edelleen pahoinpitely.

Etniseen tai kansalliseen taustaan liittyvistä rikosilmoituksista 14 prosentissa asianomistajana oli romanitaustainen henkilö. Tämä on 13 prosenttia enemmän kuin vuonna 2020. Kyseisissä ilmoituksissa yleisin rikoslaji oli pahoinpitely. Suomessa asuvista henkilöistä, joiden kansallisuus oli muu kuin suomalainen, suhteellisesti eniten epäiltyjen viharikosten kohteeksi joutuivat Somalian kansalaiset.

Uskontoon tai vakaumukseen liittyviä viharikosilmoituksia oli 133, ja niiden määrä kasvoi niin ikään edellisvuodesta. Näistä tapauksista kolmasosa oli laittomia uhkauksia. Yleisimmin kohteena olivat islaminuskoiset.

Rikosilmoituksia, joiden motiivin epäiltiin liittyvän seksuaaliseen suuntautumiseen, sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun, tuli viime vuonna poliisin tietoon 126 kappaletta. Tämä on 85 prosenttia enemmän kuin vuonna 2020. Noin kolmasosa epäillyistä rikoksista oli kunnianloukkauksia.

Viharikosepäilyjen motiiveista eniten kasvoi vammaisuuteen kohdistuvien ilmoitusten määrä, joka kaksinkertaistui vuoteen 2020 verrattuna. Ilmoituksia oli yhteensä 61 ja niihin sisältyneistä epäillyistä rikoksista lähes puolet oli kunnianloukkauksia.

Kunnianloukkaus ensi kertaa yleisin rikosnimike

Vuoden 2021 viharikosilmoituksiin sisältyi 1 390 päärikosta. Kun huomioidaan kaikki vihamotiivit, yleisimmäksi rikosnimikkeeksi nousi ensimmäistä kertaa kunnianloukkaus. Näitä oli yhteensä 414 kappaletta. Aiemmin poliisin tietoon tulleiden viharikosilmoitusten yleisin rikoslaji on ollut pahoinpitely. Myös muita sanallisia loukkauksia, uhkauksia ja häirintätapauksia oli edelleen paljon, ja näitä sisältyi yli puoleen kaikista rikosilmoituksista.

Kiihottaminen kansanryhmää vastaan -rikosepäilyjen määrä kuitenkin laski edelleen. Poliisi sai kaikkiaan 41 ilmoitusta, kun edellisenä vuonna vastaava luku oli 71.

Epäiltyjen viharikosten määrää on seurattu nykyisessä laajuudessaan Poliisiammattikorkeakoulussa vuodesta 2008 lähtien. Viharikokset tilastoidaan poliisin valtakunnallisten rikosilmoitustietojen perusteella.

Epäiltyjä viharikoksia sisältäneet rikosilmoitukset vuosina 2016–2021

Motiivi 2016 2017 2018 2019 2020 2021
Etninen tai kansallinen tausta 831 813 634 650 646 706
Uskonto tai vakaumus 149 235 155 133 108 133
Seksuaalinen suuntautu-minen, sukupuoli-identiteetti tai sukupuolen ilmaisu 57 60 73 72 68 126
Vammaisuus 42 57 48 44 30 61
Yhteensä 1 079 1 165 910 899 852 1 026
Poliisiammattikorkeakoulu Poliisin toiminta ja kehittäminen Rikokset ja tutkinta Tampere Tutkimus- ja kehittämistoiminta