Poliisi (AMK) -tutkinnon suorittaneet antavat eettisen valan

Julkaisuajankohta 23.5.2023 10.02
Uutinen

Noin 120 poliisia kokoontuu tiistaina 23.5.2023 Polamkiin antamaan poliisin eettisen valan. Valan ottaa vastaan poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen, ja tilaisuuteen osallistuu myös sisäministeri Krista Mikkonen.

Pääosa valan antavista poliiseista on valmistunut vuonna 2022.

Eettisen valan tarkoituksena on saada poliisit entistä selvemmin tiedostamaan ja sisäistämään ne arvot ja hyvät toimintatavat, joita poliisilta odotetaan Suomessa. Vala ei ole juridisesti sitova, mutta sen antamisella halutaan korostaa poliisina toimimisen vastuullisuutta. Eettisen valan antavat poliisit lupaavat muun muassa kunnioittaa jokaisen ihmisarvoa ja oikeuksia sekä käyttäytyä rehdisti ja auttavaisesti.

Poliisin eettinen vala järjestettiin ensimmäisen kerran tammikuussa 2001.

Poliisiammattikorkeakoulu Poliisihallitus Poliisikoulutus Tampere