Jokaisella varmasti on mielikuvansa siitä, millainen poliisin tulisi olla. Jo pääsykoevaiheessa painotetaan tiettyjä ominaisuuksia, mutta itse en ollut edes ajatellut ennen poliisikoulun alkua sitä, kuinka erilaisilla taustoilla olevia ihmisiä loppupeleissä kouluun valikoituu. Meitä on todellakin moneen junaan, mutta kaikilla kuitenkin sama päämäärä, joka puolestaan yhdistää meitä. Ikäero kurssimme nuorimman ja vanhimman välillä on 20 vuotta. Voitte kuvitella, kuinka monenlaista elämäntarinaa ja kokemusta 71 hengen porukkaan mahtuu.
Itse hain ensimmäisen kerran kouluun heti lukion jälkeen, mutta opiskelupaikka jäi tuolloin vain haaveeksi. Hain seuraavassa haussa uudestaan ja loukkasin olkapääni pääsykokeissa. Silloin jäi leikki kesken heti kuntokokeissa. Päätin, että lähden katsomaan mitä muuta maailmalla olisi tarjota, ja tuota päätöstä en ole katunut hetkeäkään. Muutama vuosi vierähti ulkomailla ja sen jälkeen päädyin ilmailualalle. Unelma poliisin ammatista kulki kuitenkin mukana ja aika-ajoin asiaa mietin, mutta jossain vaiheessa jopa muistan ajatelleeni, ettei sopivaa hetkeä alanvaihdolle enää kahden lapsen äidille suotaisi.
Viime kesänä eli kutakuinkin vuosi sitten tein kuitenkin päätöksen, että yritän vielä kerran. Jos en pääsisi, niin hautaisin unelmani lopullisesti. Tilasin pääsykoekirjan ja aloin päämäärätietoisesti treenaamaan fyysisiin kokeisiin. Olin treenannut aikaisemminkin, mutta esim. penkkipunnerrus ei ollut koskaan kuulunut saliohjelmaani ja niinpä töitä piti tehdä, paljon. Reilut kolme kuukautta myöhemmin koitti pääsykokeiden ensimmäinen vaihe ja menin kokeisiin niin hyvin valmistautuneena, kuin oli elämäntilanteeseeni nähden mahdollista. Aloitin päiväni psykologisilla kokeilla, sieltä jatkoin kuntokokeisiin ja lounaan jälkeen pääsin vielä kirjalliseen osioon, jossa piti palauttaa mieleen, kuinka essee ja tiivistelmä poikkesivatkaan toisistaan... Olihan edellisestä esseestäni kulunut vasta 9 vuotta ;)
Toista vaihetta en osannut kauheasti jännittää, koska siihen oli oikeastaan mahdoton valmistautua. Olin kuullut haastattelusta monenlaisia pelottelevia tarinoita, mutta itselleni tuo oli ehkäpä jopa koko valintaprosessin mielekkäin vaihe. Pääsin henkilökohtaisesti kertomaan haastattelijoille, kuka olen ja miksi minusta tulisi hyvä poliisi. Ilmeisen hyvin onnistunut myyntipuhe, kun tässä sitä nyt ollaan. 4.4.2016 kurssimme asteli ensikertaa opiskelijastatuksin koulun käytävillä. Erotuimme joukosta varsin hyvin sen lisäksi, että näytimme varmasti eksyneiltä, mutta myöskään virkavaatteita meillä ei ensimmäisten kuukausien aikana ollut.
Haalarit niskaan, syksy on saapunut!
Kesätauko koitti melko pian opintojemme alettua, joten paluuta kampukselle ja loman päättymistä ehti jo tosissaan odottaa. Palatessamme kesälaitumilta elokuun ensimmäisenä päivänä, oli aulassa tungosta, kun jälleen uusi kurssi aloitti opintonsa ja poliisiuransa. Jo toisena koulupäivänä kurssimme järjesti uusille opiskelijoille tervetulojuhlan, jonka tarkoitus on tutustuttaa opiskelijat toisiinsa ja luoda välitön ja avoin ilmapiiri opiskelijoiden välille. Kurssit ovat kooltaan sen verran suuria, että kaikkiin ei välttämättä ehdi millään tutustua ja pahimmillaan joitakin kurssikavereita näkee vain yhteisillä luennoilla. Koulussamme on mielestäni poikkeuksellista muihin kokemiini oppilaitoksiin nähden se, että kaikki tervehtivät ja auttavat tarvittaessa toisiaan. Kynnys mennä juttelemaan jonkin toisen kurssin opiskelijan kanssa on erittäin matala ja näin sen minusta tuleekin olla. Yhteenkuuluvuus ja suvaitsevaisuus antavat hyvän pohjan opinnoissa menestymiselle ja myöhemmin työuralle. Yhteenkuuluvuutta lisää myös jo opintojen aikana käyttämämme virkavaatteet. Omat haalarini sain elokuun toisella viikolla ja nyt ne koristavat pukukaappiani siihen asti, että toiminnalliset harjoitukset alkavat.
Hyvää alkanutta syksyä kaikille lukijoille!
Palautetta ja kommentteja saa laittaa sähköpostiini [email protected].
Maria
