Bloggar

Bloggar

Hyppy todellisuuteen

Helena Niemi Publiceringsdatum 23.11.2020 9.05 Blogg

Nyt on takana puolentoista vuoden opetus koululla ja meillä on alkanut 10 kuukauden mittainen palkallinen työharjoittelu nuoremman konstaapelin virassa. Työharjoittelu on osa opintoja, ja sen aikana meillä on joitakin koulutehtäviä ja teemme työvuorolistan mukaisesti töitä osana poliisilaitoksen työyhteisöä. Jokaisella harjoittelijalla on ohjaaja, joka opastaa ja neuvoo. Oppiminen tapahtuu oikeiden tapausten ja oikeiden ihmisten asioita hoitaessa. Teemme töitä virkavastuulla ja meillä on virkavelvollisuus. 

Muistan, miten koululla ennen harjoitteluun lähtöä mietin sitä, miten haikeaa on jättää kampusalue ja ne kaikki mahtavat ihmiset, joihin oli ehtinyt tutustua. Haikeudella tyhjensin huonettani ja sanoin ”heipat” kouluun jääville opiskelijoille ja henkilökunnalle. Nyt harjoittelu on imaissut mukaansa ja tuo kaikki haikeus on poissa. Olen ilokseni huomannut, etteivät ne ihmiset, jotka koululle jäivät, ole mihinkään kadonneet, vaan kuulumisia tulee edelleen vaihdettua puolin ja toisin. Nyt olen vain päässyt jatkamaan oppimistani niin kutsuttuun oikeaan elämään.

Vastaanotto poliisilaitoksella on ollut todella positiivinen ja minut on otettu osaksi porukkaa. Alkuun minulla oli perehdytystä, joka sisälsi muun muassa taktiikkaharjoituksia, ammuntaa, fyysistä voimankäyttöä ja ajokoulusta. Oma ohjaajani on vaikuttanut erittäin ammattitaitoiselta ja opettamiseeni motivoituneelta konstaapelilta, häneltä saan varmasti oppia paljon. Koko meidän ryhmämme on täynnä huippuja persoonia. Riittävästi ronskia huumoria ja uskallusta nauraa omalle keskeneräisyydelle antaa suolan tälle työyhteisölle. Tällä hetkellä työskentelen kentällä hälytys- ja valvontatehtävissä eli partioimme kaduilla ja suoritamme hätäkeskuksen meille antamia tehtäviä. Työvuorot menevät monesti liiankin nopeasti eikä vapaapäiviä malttaisi millään pitää. Ainakin meidän alueellamme tehtäviä riittää niin paljon kuin vain niitä ehtii suorittaa. 

On mukava huomata jo näin lyhyellä kokemuksella, miten omalla käytöksellä ja toiminnalla voi vaikuttaa siihen, miten asiakkaamme suhtautuvat poliisiin ja miten yleistä viihtyvyyttä töissä voi ylläpitää. Vanha sanonta ”niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan” on tullut monesti näytettyä toteen. Aivan hurjasti on koko ajan opittavaa, mutta positiivisella asenteella tehdessä tuo urakka ei tunnu ollenkaan niin suurelta. 

Helena

[email protected]