Länkstig

Bloggar

Bloggar

Kohti sujuvaa tieliikennelainsäädäntöä

Polamk_Avauksia Kimmo Kiiski Publiceringsdatum 27.10.2016 12.41 Blogg

Hallituksen esitysluonnos uudeksi tieliikennelaiksi on valmistumassa. Tämä on kolmas kerta, kun tieliikennelakia uudistetaan kokonaisuudessaan Suomessa.

Tieliikenteessä käyttäytymisestä on annettu suuri määrä säännöksiä eri laeissa, asetuksissa ja päätöksissä. Tällä lainsäädännöllä on merkitystä sekä suomalaisille liikkujille että kansainväliselle liikenteelle. Tienkäyttäjät pyritään saamaan toimimaan mahdollisimman yhdenmukaisesti ja ennakoitavasti. Turvallinen ja sujuva liikenne edellyttävät, että tienkäyttäjät tuntevat riittävässä määrin tieliikenteen käyttäytymisen säännöt ja ymmärtävät niiden tarkoituksen. Kun tienkäyttäjä ymmärtää ja mieltää säännöt oikein, niitä on helpompi noudattaa.

Tieliikenteen sääntelyllä on tärkeä rooli koko yhteiskunnan toimintakykyisyyden kannalta, esimerkiksi kansantaloudelle ja ihmisten väliselle kanssakäymiselle. Tieliikenne on osa yhteiskunnan kaikkien jäsenten jokapäiväistä elämää, niin ihmisten kuin eläintenkin. Sen erottaminen, mikä on liikennettä ja mikä ei, on hankalaa. Sillä on useita merkityksiä ja vaikutuksia: ainakin liikkumisen sujuvuus sekä ympäristö- ja talousvaikutukset. Liikenteen sosiaalisia vaikutuksia ei pidä niitäkään unohtaa. Yksi merkityksistä on liikkumisen turvallisuus ja sen rooli on yhteiskunnan tehtäväpiirissä merkittävä.

Neljän tekijän summa

Liikenneturvallisuudella on sanottu olevan neljä osatekijää: liikennettä koskeva sääntely, näiden säädösten noudattamisen valvonta, valistus ja tiedotus sekä väylänpito. Nämä elementit ovat keinoja ja välineitä, joilla yhteiskunta operoi liikenneturvallisuuden parissa. Säännöt ja niiden valvonta ovat yhteiskunnallisen kontrollin instrumentteja, jotta asetetut tavoitteet voitaisiin saavuttaa. Niiden tulee olla yleisesti hyväksyttyjä, oikeudenmukaisia ja niiden tulee aiheuttaa mahdollisimman vähän haittaa yksilöiden oikeuksien toteutumiselle ja liikkumisen sujuvuudelle. Liikenneturvallisuus on liikennejärjestelmässä yksilön vapaan liikkumisen vastinpari ja niiden tulee olla asianmukaisella tavalla harmoniassa keskenään.

Voimassa olevan, vuoden 1981 tieliikennelain tärkeimmäksi tavoitteeksi asetettiin liikenneonnettomuuksien ja muiden liikenteen haittojen vähentäminen. Samalla oli otettava huomioon liikenteen tarpeellinen sujuvuus sekä kaikkien liikenteeseen osallistuvien tasapuoliset liikkumisen mahdollisuudet. Näistä tavoitteista ei ole ollut mahdollista irtautua uutta esitystä laadittaessa.

Digitalisaatio suuntaa lakiuudistusta

Liikenne on juuri nyt laajassa murrosvaiheessa. Liikenteen järjestelmässä ollaan siirtymässä toiseen, digitaaliseen vaiheeseen. Digitalisaatio on keino uudistaa ja kehittää sekä yksityisen että julkisen sektorin toimintamalleja.

Siksi tieliikennelainsäädäntöä on uudistettu uudessa hengessä. Tavoitteena on ollut poistaa lainsäädäntöä rasittavaa tulkinnanvaraisuutta ja puutteellisuuksia sekä saattaa lainsää­däntö johdonmukaisemmaksi kokonaisuudeksi. Keskeinen tavoite on ollut ottaa huomioon automatisaation ja tiedon hyödyntämisen tarpeet. Tehtävä ei ole ollut yksinkertainen, koska tulevaisuutta on hankala ennustaa.

Tärkeää on nyt se, että kehitystä jarruttavaa lainsäädäntöä puretaan eikä luoda uutta jarruttavaa lainsäädäntöä tilalle. Näin toimien voidaan ylläpitää ja edistää liikenteen turvallisuutta, liikenteen sujuvuutta, tienkäyttäjien yhdenvertaisuutta sekä vaikuttaa ympäristön tilaan myönteisesti.

Kimmo Kiiski

@Kimmo Kiiski (Twitter) on liikenneneuvos liikenne- ja viestintäministeriön turvallisuusyksikössä. Kiisken tehtäväalueita ovat liikenneturvallisuus, tieliikennelain kokonaisuudistus ja seuraamusjärjestelmä.