Tervehdys täältä Tampereelta! Aloitin juuri yhtenä uutena Poliisiammattikorkeakoulun opiskelijabloggaajana. Muistan itsekin lukeneeni opiskelijoiden kirjoittamia blogitekstejä hakiessani tänne, joten toivon, että kirjoituksistani on jollekin hyötyä.
Aika täällä Poliisiammattikorkeakoululla on mennyt todella nopeasti, sillä opintoja on takana nyt jo noin puoli vuotta. Meidän kurssimme aloitti opinnot viime elokuussa. Kouluun pääsy ja vielä ensimmäiset kuukaudet koulussa tuntuivat hyvin epätodelliselta. Kaikki oli uutta ja jännää, mutta voin vain todeta, että olen oikeassa paikassa. Koulupäivät ovat olleet mukavia ja kaikki aiheet todella mielenkiintoisia, eikä aamuisin ole ärsyttänyt lähteä kouluun – päinvastoin. Meidän luokallamme on erittäin hyvä yhteishenki ja oikeastaan koko kurssillamme on aivan huippua porukkaa, joten koululla on helppo viihtyä. Ylipäätään Polamkissa tuntuu olevan todella mukavan oloista porukkaa. Eikä se ole mikään ihme, sillä tänne kouluun päätyy loppupeleissä erilaisista taustoista huolimatta hyvin samanhenkisiä ihmisiä.
Olen 21-vuotias ja alun perin kotoisin Kuopiosta. Koulun ohella aikani kuluu suurimmaksi osaksi urheilun parissa. Harrastan maastohiihtoa ja yritän kovasti kilpailla siinä, mutta kilpaurheilun ja tämän koulun yhdistämisen olen itse henkilökohtaisesti kokenut hieman haasteelliseksi.
Poliisin ammatti on pitkäaikainen haaveeni. Päätin muistaakseni yläasteella, että minusta tulee isona poliisi ja sen jälkeen olen määrätietoisesti edennyt sitä kohti. Tavoitteenani oli käydä armeija heti lukion jälkeen ja viihdyinkin Kainuun prikaatissa vuoden verran.
Hain Polamkiin ensimmäisen kerran heti lukion jälkeen, sillä halusin käydä katsomassa millaiset pääsykokeet ovat. Sisään en vielä tuolloin päässyt. Kotiuduttuani armeijasta tein puoli vuotta tarjoilijan töitä Tahkolla ja harjoittelin kovasti hiihtoa varten. Siinä sivussa kerkesin hakea myös Polamkiin, mutta harmillisesti koulupaikka jäi silloin pisteestä kiinni. Seuraavalla hakukerralla sama homma. Siinä vaiheessa meinasi itsellä usko loppua ja aloin miettimään, että entä jos poliisikoulu ei olekaan minua varten. Fiilikset olivat hyvin ristiriitaiset, toisaalta tuntui, ettei jaksa yrittää, mutta toisaalta koulupaikka oli ollut niin lähellä, että halusin näyttää pääseväni sisään.
Päädyin vielä ennen Polamkia opiskelemaan bioanalytiikkaa Helsinkiin, koska työnteko kyllästytti ja halusin opiskella edes jonkun tutkinnon itselleni. Kuitenkin tiesin, että sen opiskelu loppuu siihen, kunhan pääsen Polamkiin. Kauaa en Helsingissä kerennyt olla, kun vihdoin ehdollinen opiskelijavalinta tuli ja tässä sitä nyt ollaan.
Näin jälkeenpäin ajateltuna, olen tyytyväinen, että asiat tapahtuivat näin. En usko, että olisin tähän kouluun heti lukion jälkeen ollut valmis, joten sain itsenäistyä ja kerätä elämänkokemusta hetken muualta. Muutenkin kaikki elämänkokemus ja eri taustat ovat vain rikkaus täällä. Kirjoitan nuoren henkilön näkökulmasta, mutta koulussamme on paljon hyvin eri ikäistä porukkaa.
Haluan koettaa tsempata hakijoita yrittämään ja antamaan kaikkensa, vaikka koulupaikka ei ensimmäisellä tai vielä toisellakaan yrityksellä tarjoutuisi. Olit sitten juuri valmistunut toiselta asteelta tai jo paljon vanhempi. Tiedän, kuinka paljon se harmittaa, kun koulupaikka jää niin pienestä kiinni. Ja tiedän, miltä se tuntuu, kun epäonnistut jossain itselle helpossa osa-alueessa, jossa olet aiemmin onnistunut. Mutta, koskaan ei kannata lakata yrittämästä. Unelmiensa eteen täytyy tehdä töitä ja välillä se vaatii vain vähän enemmän yrittämistä.
Olen tässä hiljattain sisäistänyt sen, että kaikki tämä on todellista ja että olen oikeasti vihdoin opiskelemassa unelma-ammattiini.
Minulle voi lähettää kysymyksiä ja ehdotuksia aiheista, joista haluaisit kuulla lisää osoitteeseen [email protected].
Aada
