Hyökkääjät ja puolustajat
Liikenteen kentällä on monta pelipaikkaa ja useita pelaajia. Poliittisen päätöksenteon tasolla ylin liikennepolitiikan määrittäjä on eduskunta. Lait valmistellaan ministeriöissä. Liikenne- ja viestintäministeriöllä on vastuu muun muassa liikennesäännöistä ja ajokieltosäännöksistä. Oikeusministeriö valmistelee rikostunnusmerkistöt. Valtiovarainministeriöllä on suuri valta ja vastuu liikennepolitiikassa: liikenneympäristön ja liikenteen valvonnan rahoitus tulee pääosin valtion tulo- ja menoarviosta.
Turvallisuusministeriönä sisäasiainministeriö vastaa turvallisuudesta liikenteessä, ja Poliisihallitus johtaa poliisin toimintaa. Liikenneonnettomuudet liittyvät myös sosiaali- ja terveysministeriön toimialaan. Liikenteen ympäristöhaittojen hallinta kiinnostaa ympäristöministeriötä. Ajoneuvosäännökset ja niihin liittyvät kilpailunäkökohdat koskettavat ainakin kauppa- ja teollisuusministeriötä ja maa- ja metsätalousministeriötä. Koulujen liikennevalistus on opetusministeriön toimialaa.
Liikenneturva on merkittävin alan valistusjärjestö, jonka kannanotoilla on suuri painoarvo. Autoliitto ja muut etujärjestöt ajavat jäsenkuntansa etua liikenteessä. Liikennepoliittiseen keskusteluun ja päätöksentekoon aineksia tuottavat myös tutkimuslaitokset ja korkeakoulut. Liikennepolitiikan toteutus on poliisien, syyttäjien ja tuomioistuinten tehtävänä. Tiedotusvälineet ja kansalaiskeskustelu sosiaalisessa mediassa ja muilla foorumeilla vaikuttavat politiikan linjauksiin.
Pelivälineet
Promillerajat ja nopeusrajoitukset ovat liikennekeskustelun vakioaiheita. Keskustelua herättävät myös liikennepolitiikan ”visiot” ja liikenteen valvonta. Aika ajoin nousevat esiin eri tienkäyttäjäryhmien tarpeet ja velvollisuudet ja niihin liittyvä kysymys liikennemuotojen tasapuolisesta kohtelusta.
Liikennerikosten seuraamukset koskettavat liki jokaista tiellä liikkuvaa. Kysymys on myös siitä, kenelle erityisesti rikesakon tyyppisten lievien seuraamusten määräämisen tulisi kuulua, poliisille vai kenties kunnalliselle valvojalle. Tiestön kunto on keskustelujen vakioaihe.
Hyvän liikennepelin ainekset
Liikennepolitiikan pitää perustua tutkittuun tietoon, kansainväliseen vertailuun, joka mahdollistaa monipuolisen kansalaiskeskustelun, viranomaisharkinnan ja järkevän demokraattisen valinnan eri vaihtoehtojen välillä. Tavoitteiden tulee olla realistisia.
Uudistukset on syytä valmistella huolellisesti ja normistoa tulee kehittää kokonaisuudistuksilla, jossa kaikki keskenään vaikuttavat tekijät voidaan ottaa kerralla tarkasteluun. Voimavarojen riittävyydestä on huolehdittava ja käytettävissä olevat varat on priorisoitava ja kohdennettava järkevästi. Liikenteen turvallisuus on päinvastaisista väitteistä huolimatta parantunut.
Liikennepolitiikkaa ei saisi tehdä mielipidemittausten tai huutoäänestyksen perusteella.
Liikennepelin uhat ja mahdollisuudet
Uhkana on turvautuminen vääriin lääkkeisiin, joita ovat sääntöjen tiukentaminen, toleranssin kaventaminen, massaan keskittyminen, kontrollin lisääminen, menettelyn liiallinen yksinkertaistaminen ja rikosvastuun perusperiaatteista tinkiminen (haltijavastuu).
Oikeaa suuntaa kuvaavat seuraavat periaatteet: rangaistuksen määrääminen teon moitittavuuden mukaan, kiinnijäämisriskin ylläpitäminen, näkyvän valvonnan säilyttäminen, seuraamusjärjestelmän monipuolistaminen ja tekniset esteet rikoksen uusijoille.
Matti Tolvanen
Matti Tolvanen on rikos- ja prosessioikeuden professori Itä-Suomen yliopistossa ja rikosoikeuden dosentti Turun yliopistossa. Hän on toiminut mm. syyttäjänä ja syyttäjänviraston päällikkönä. Tolvanen on kirjoittanut liikennerikosoikeudesta tohtorinväitöskirjan, kaksi oppikirjaa, lukuisia artikkeleita sekä vuosittain ilmestyvän Tieliikenteen käsikirjan. Tolvasen pääasiallinen tutkimusalue on rikosoikeuden yleiset opit sekä prosessioikeudesta esitutkinta- ja pakkokeinot. Hän on Liikenne-lehden päätoimittaja ja luennoi liikenneoikeudesta eri oppilaitoksissa, myös Poliisiammattikorkeakoulussa.
