Länkstig

Bloggar

Bloggar

Lukiosta pohjaa poliisiopintoihin

Aino Turunen Publiceringsdatum 27.10.2021 12.04 Blogg

Lukion abivuonna moni opiskelija käyttää paljon aikaansa opiskeluun ja tähtää jatko-opintoihin. Vaikka Poliisiammattikorkeakoulun valintakokeessa ei jaeta pisteitä toisen asteen opinnoista, saattaa Polamkiin tähtäävä lukiolainen miettiä, millä tavalla lukion opinnoista voisi ottaa mahdollisimman paljon irti poliisiopintoja ajatellen. Polamkin koulutus antaa hyvät valmiudet toimia poliisin ammatissa, mutta on taitoja, joita voi alkaa kehittää jo ennen kouluun hakemista. Näistä taidoista voi olla hyötyä valintakokeissa, Polamkissa opiskellessa ja myöhemmin työelämässä. 

Poliisin tärkein työkalu on hyvät vuorovaikutustaidot. Niitä tarvitaan jatkuvasti sekä työyhteisössä että työtehtävillä asiakkaiden kanssa, ja niiden kehittäminen on mahdollista monissa arjen tilanteissa. Itse olen tuomaroinut koripalloa monta vuotta, ja koen sen kehittäneen vuorovaikutustaitojani paljon. Myös myyjän työt ovat olleet hyödyllinen paikka harjoitella päivittäistä ihmisten kohtaamista. Sovinnollinen ja hallittu tapa kommunikoida stressaavissa tai vahvoja tunteita herättävissä tilanteissa on poliisin työssä luonnollisesti tärkeää. Polamkin harjoituksissa huomaa, miten stressi vaikuttaa omaan tapaan kommunikoida. Harjoitustehtävillä, joihin liittyy stressaava tilanne, kuten vaarallinen tai provosoiva henkilö, olen huomannut itsekin alkaneeni viestimään provosoivasti. Omien toimintamallien tarkastelu on hyvä aloittaa kysymällä itseltään: miten minä kohtaan ihmisiä?

Hyvien vuorovaikutustaitojen lisäksi poliisi tarvitsee laajaa kielitaitoa. Jokaisen poliisin tulee osata kommunikoida suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Polamkissa opiskellaan molempia vieraita kieliä, mutta on hyvä, jos kielten opiskelua on jo valmiiksi taustalla. Kun pohja on kunnossa, on helppo opiskella uutta sanastoa ja tuottaa puhetta työtilanteissa. Kielten opiskelun prosessi on pitkä, mutta palkitseva!

Monipuolisten suullisen viestinnän taitojen lisäksi poliisin täytyy osata kirjoittaa. Polamkissa opiskellessa ja viimeistään työelämässä konkretisoituu se, kuinka paljon tekstiä poliisin tulee kyetä tuottamaan. Lukiossa on hyvä ottaa äidinkielen opetuksesta kaikki hyöty irti. Jälkeenpäin voi olla hankalaa hakeutua samankaltaiseen kirjoittamisen ja lukemisen koulutukseen, jota lukio tarjoaa, ja siksi se on hyvä aika pyrkiä kehittymään kirjoittajana. Kun oikeakielisen tekstin tuottaminen onnistuu luontevasti, on helpompi keskittyä tekstin sisällön laatuun. Tästä on hyötyä tietenkin myös valintakokeen kirjallisessa osiossa.

Poliisin on tärkeää kyetä ymmärtämään ympäröivää maailmaa ja sen ilmiöitä. Reaaliaineet, kuten yhteiskuntaoppi, psykologia ja terveystieto, laajentavat tätä ymmärrystä. Erityisesti lukion yhteiskuntaopista olen kokenut olleen hyötyä minulle. Sen kautta olen saanut käsityksen esimerkiksi Suomen poliittisesta sekä oikeudellisesta järjestelmästä. Lisäksi osaaminen myös koulun ulkopuolelta, kuten valokuvauksesta tai tietotekniikasta, on omalla tavallaan hyödyllistä. Erilaisia taitoja voi kehittää omien kiinnostuksen kohteiden tai harrastusten kautta. Itse koen armeijassa sekä joukkueurheilussa kartutettujen johtamis- ja tiimityötaitojen olevan todella hyödyllisiä.

Jatkuva itsensä kehittäminen on pohja hyvälle ammattitaidolle, joten siihen sopivan ajattelutavan sisäistäminen on hyödyksi. Kun kykenee omaksumaan uutta tietoa ja tarkastelemaan omaa toimintaansa terveen kriittisesti, kehittyminen mahdollistuu. Olen oppinut Polamkissa opiskelun aikana kaiken teorian lisäksi valtavasti itsestäni ja tavastani oppia. Onkin hyvä muistaa, että poliisin työ ei vaadi pelkkää teorian osaamista, vaan myös itsensä tuntemista.

Aino

Jos sinulla herää kysymyksiä tai kommentteja, ota yhteyttä: [email protected]