Länkstig

Bloggar

Bloggar

Millasta tää opiskelu nyt sitten on?

Jussi Lempiäinen Publiceringsdatum 19.5.2022 10.23 Blogg

Heipä hei taas ja terveisiä Tampereelta! Kevät on edennyt vaihtelevin askelin, mutta koulutuksessa on menty eteenpäin sitäkin varmemmin. Kolmas periodi potkaistiin käyntiin jo jokin aika sitten ja jälleen uusi kurssi aloitti opiskelunsa Poliisiammattikorkeakoulussa. On oikeastaan aika hauska ajatus, että meidän jälkeemme on aloittanut jo kaksi kurssia. Vastahan me itse aloitimme! Välillä jopa huolestuttaa tämä ajan kuluminen näin nopeasti. Paljon tässä on onneksi vielä edessä, ja tässä blogissa käyn läpi hieman sitä, millaista opiskelu nyt oikeasti on näin reilun puolen vuoden jälkeen.

Voimankäytön oppitunnit alkoivat jo toisella periodilla, ja painimatolla onkin touhuttu runsaasti. Pääteemana niissä ovat olleet erilaiset hallinta- sekä maahanvientitekniikat. Opetetuista asioista on lopulta näyttökoe, jossa osaaminen testataan. Toistaiseksi kaikki harjoitukset ovat tapahtuneet painimatolla, mutta myöhemmässä vaiheessa siirrytään todenmukaisempiin olosuhteisiin harjoittelemaan. Myös koronarajoituksia on vihdoinkin lievennetty, joten painisalissa ja koulun muissa liikuntatiloissa on taas mahdollista treenailla myös vapaa-ajalla.

Meillä on ollut myös poliisiauton käsittelykoe, johon opiskelijoilla on ollut mahdollisuus harjoitella vapaa-ajallaan käsittelyradalla. Kyseisessä suorituksessa opiskelija ajaa ajoharjoitteluradan läpi aikaa vastaan, mutta mahdollisimman huolellisesti. Rata sisältää ahtaita portteja, keilojen kiertoa, peruutusta sekä taskuparkkeerauksen. Pientä jännitystä oli kokeessa havaittavissa, koska epäonnistuneesta suorituksesta johtuva uusinta olisi ollut mahdollista suorittaa vasta ensi syksynä. Mutkittelu ja parkkeeraus sujuivat kuitenkin hyvin!

Kurssillamme alkoi myös teknisen rikospaikkatutkinnan opinnot. On mukavaa siirtyä teoriapainotteisuudesta pikku hiljaa käytännön suuntaan. Olemme päässeet jo kuvaamaan kolaripaikalla, tekemään siellä mittauksia sekä ottamaan sormen- ja jalanjälkiä erilaisin menetelmin. Aluksi asioita opetellaan johdetusti laboratorioluokassa, mutta myöhemmin meillä on edessä muun muassa lavastettu asuntomurto, jossa opittuja asioita sovelletaan käytäntöön. Nämä ovat ensiarvoisen tärkeitä oppeja, koska poliisipartion tulee kyetä perustason tekniseen tutkintaan tarvittaessa. Ensipartion toimilla voi olla äärimmäisen merkittävä rooli rikoksen selviämisen kannalta.

Pääsemme myös tässä periodissa aloittamaan ihan oikeat ’’haalariharjoitukset’’ eli erilaisten poliisitehtävien hoitamisen koulun alueella partioittain. Nämä harjoitukset tulevat olemaan varmasti hauskoja ja erittäin opettavaisia. Asioiden läpikäyminen luokkahuoneessa antaa pohjan, mutta uskon käytännön harjoituksien luovan rutiinia ja varmuutta työtehtäviä varten. On mielenkiintoista lähteä yhdistämään erilaisia oppiaineita yhdeksi kokonaisuudeksi. Opintojen alkupuolella eri aineiden opiskelu saattaa tuntua hieman pirstaleiselta, mutta asiat yhdistyvät toisiinsa ajan kanssa. Opiskelu meidän kurssimme osalta on lähtökohtaisesti saanut tapahtua vielä omissa mukavissa vaatteissa, koska virkavaatevelvollisuus ei ole vielä meidän osaltamme astunut voimaan. Poliisiammattikorkeakoulussa opiskelu tapahtuu siis pääasiallisesti poliisin virkavaatteissa.

Teoriaopintoja on kuitenkin edelleen runsaasti eri aiheista ja luennoilla saa istua varmasti tarpeeksi! Opiskeltavaa on laajasti aiheesta kuin aiheesta, ja välillä oikeastaan hämmästyy, kuinka nopealla tahdilla informaatiota saadaan työnnettyä meidän opiskelijoiden päähän ja vieläpä aivan hyvällä menestyksellä. Opiskelumotivaatiota edistää toki ensi keväänä alkava työharjoittelujakso, jossa asioita pitäisi jo osata mielellään hyvin. Ja mehän osataan!

Jussi

Hakemiseen ja opiskeluun liittyviä kysymyksiä voi laittaa minulle osoitteeseen [email protected].