Länkstig

Bloggar

Bloggar

Syyskiireet takanapäin

Maria Lahtio Publiceringsdatum 16.12.2016 10.54 Blogg

Viime päivityksestä on ehtinyt vierähtää jo tovi ja talvi on vihdoin saapunut myös Hervantaan. Kevät meni tiiviisti lakipykäliä päntäten ja pitkälti teoriaa opiskellen. Syksyn tullen ja kolmannen periodin myötä siirryimme kohti käytännönläheisempää opiskelua, mikä ainakin itselleni toimii paremmin kuin luennoilla istuminen. Toki edelleen tarvitsemme teoriaa toiminnan tueksi, mutta käytännön harjoitusten myötä into opiskeluun ja tulevaan ammattiin on noussut ihan uudelle tasolle. Olemme harjoitelleet mm. voimankäyttöä, poliisiauton käsittelyä, valokuvausta, jälkien taltiointia, kolaripaikkatutkintaa, kuulusteluja ja pöytäkirjojen laadintaa, viranomaisviestintää sekä erilaisten ilmoitusten kirjausta.

Fyysisestä voimankäytöstä suoritimme osanäyttökokeen, jonka tarkoituksena oli mitata jo opetettujen asioiden omaksuntaa. Itselleni tuli aivan uutena aluevaltauksena fyysinen kontaktiharjoittelu tämän koulutuksen myötä. Keltanokkakin oppii kuitenkin uutta ja pikkuhiljaa tekniikatkin alkavat hioutua. Viimeisimpänä olemme harjoitelleet virka-aseen käsittelytekniikkaa. Allekirjoittanuthan ei ole eläissään ampunut minkäänlaisella aseella niin onhan se jännittävää ja mielenkiintoista päästä harjoittelemaan moista.

Miten opiskelu yhdistetään perhe-elämään?

Mennyt syksy on ollut kiireinen ja monin tavoin raskas, mutta sitäkin mielenkiintoisempi. Päivät ovat olleet pitkiä eikä ainakaan näin perheellisenä vapaa-ajan ongelmia ole ollut. Minulta opiskelu vaatii paljon organisointikykyä ja pitkää pinnaa, kun koulumatkaa kertyy noin 200 km päivässä ja kotona on kaksi alle 5-vuotiasta lasta. Joskus koulutehtäviä on käytettävään aikaan nähden paljon, mutta silloin on priorisoitava asiat sellaiseen järjestykseen, että tasapaino kodin ja koulun välillä säilyy.

Olen saanut useita kyselyjä lukijoilta perhe-elämän ja opiskeluiden yhdistämisestä. En väitä, etteikö aika-ajoin joutuisi venymään äärimmilleen, mutta itseäni auttaa heikkoina hetkinä muistutus siitä, että opinnot ovat vain ohikiitävä hetki kokonaisuudessa, jonka päämäärä on kuitenkin pitkäaikainen unelmani, poliisin ammatti.

Itselleen on hyvä luoda välietappeja silloin, kun määränpäähän on pitkä matka. Kiireen keskellä on hyvä myös välillä rentoutua, unohtaen kaikki velvollisuudet ja tehdä itselle mieluisia asioita. Näin motivaatio on helpompi säilyttää tai ainakin palauttaa, jos syksyn pimeyden keskellä alakulo iskee ja kaikki tuntuu kaatuvan niskaan.

Kampus hiljenee muutamaksi viikoksi ja palaamme jälleen opintojen pariin vuodenvaihteen jälkeen. Postia minulle voi laittaa suoraan osoitteeseen [email protected].

Mukavaa joulun odotusta ja rauhallista uuttavuotta 2017 kaikille!

Maria